Hei vaan! Olen vielä hengissä, melkein. Tiivistän kesäni hyvin pienesti, jotta voin aloittaa taas syksyn.
Juhannus: Saldona murtuneet sormet ja järkyttävän näköinen jalka. Eksyin jonkun pojan asuntovaunuun. Pojan nimeä en muista, ikää hänellä oli 19 vuotta. Minusta neljä vuotta ikäeroa tuohon suuntaan on huolestuttavaa.
Riku: Tapasin jossain vaiheessa kesällä juhlinnan merkeissä Riku-nimisen pojan. Hän vastasi ulkonäöltään lähes täydellisesti ihannemiestäni. Hän ei ollut paikkakuntalaisia vaan oli kaverinsa luona käymässä. Lähdin hänen mukaansa. Vietin todella mukavan yön hänen seurassaan. Kävimme rannassa, vietimme kolme tuntia suihkussa ja harrastimme seksiä. Lähdin aamulla kotiin, emme vaihtaneet numeroita. En ole ollut häneen yhteydessä sen jälkeen.
Di: Heinäkuussa vietin paljon aikaa Di:n kanssa. Hän on sitten tyhmä! Vaikka oli minusta hetken aikaa kiva hengailla vähän enemmän. Oli kiva soittaa yöllä kännissä, että hei tuun sun viereen nukkumaan. Tai se oli kivaa niin kauan kunnes hän teki sitä myös muiden kanssa. Loppukesästä emme olleet enää tekemisissä ja sitten hän muutti pois.
Ihastus: Ihastus palasi tänne piinaamaan minua hetkeksi. Hän on ollut töissä Helsingissä jo tovin, mutta tuli viikonlopuksi tänne. Vietin kivan illan/yön rannassa, kävin uimassa alasti jonkun tuntemattoman pojan kanssa jonka jälkeen lähdin kantispaikkaan. Siellä tapasin Ihastuksen. Kysyin vain, tuleeko hän luokseni ja sanoi, että tulee. Yllätyin. Oli <3<3<3<3<3<3 Aamullakin se oli vielä ihana. Sen jälkeen en ole kuullut kyseisestä henkilöstä mitään. Jei.
Mikko: Ekysin jälleen vanhan säädön kanssa minun luokseni. Oli todella nihkeää ja ihmettelin miksi olin ottanut hänet jälleen luokseni. Ei kiinnostanut sitten yhtään. Aamulla toivoin koko ajan, että hän lähtisi ja kun se aika vihdoin koitti, hän sanoi haluavansa jäädä. Eh, onneksi ei voinut.
Chris: Vietin Oulussa yhden viikonlopun, Jalometalliviikonlopun. En tosin ollut Jalometallissa, sillä ne bändit eivät kiinnosta minua sitten laisinkaan. Tosin hengailin bändiläisten kanssa melko paljon ja yhden kanssa saatoin olla enemmänkin. Tämä herra oli Chris ja jonkun bändin rumpali. Olin melkein eksyä hänen hotellihuoneeseensakin, mutta onneksi hotellin aulassa tajusin lähteä pois ja menin ystäväni luokse nukkumaan.
V: Ennen kuin lähdin ystäväni luokse nukkumaan, hain vielä ruokaa. Jonossa tapasin pojan nimeltä V. Hän oli Oulusta, mutta teki harjoittelua täällä. Pyysin häntä joskus meidän kanssa hengailemaan Kantispaikkaan. Hän antoi minulle numeronsa ja pyysi ottamaan yhteyttä. Kyseinen tyyppi oli ihan hyvännäköinen ja varmaan ihan mukavakin. En vain ole saanut laitettua viestiä, saati soittamaan. Minusta ei selvin päin ole sellaiseen hommaan.
Olen aloittanut juomalakon. Juomalakko ei ole kuitenkaan ihan totaalinen kieltäytyminen sillä Helsingin sarjakuvapäivät kun tulee, niin silloin ehdottomasti minä saan ja minun täytyy mielenterveyteni vuoksi olla humalassa. Lisäksi on kolme oljenkortta jotka saa juomalakon aikana käyttää. Mutta tämä selväpäisyyden kokeilu saattaa aiheuttaa sen, että minun on ehkä jossain vaiheessa laitettava viestiä herra V:lle. Muuten kaikki miessuhteeni ovat täysin kuolleita. Tuskinpa siitäkään mitään kehkeytyy, mutta virkistyksen vuoksi.
Palailen asiaan aina kun koneelle pääsen! Syksyjä.
maanantai 31. elokuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)