Viime viikonloppu oli jotakin ihan älyttömän hienoa. Viime viikonloppu käsittää ajan keskiviikkoaamusta maanantai-iltaan. Jälkiseurauksia on havaittavissa vieläkin eikä lopu varmaan ihan heti.
Keskiviikkona homma alkoi reissulla Tornioon. Sieltä haimme vähän juhlajuomaa jonka jälkeen puuhastelimme Päiviin (kyseessä on sana päivä isolla kirjoitettuna) liittyviin asioihin ja illalla siirryimme PJ:n huoneeseen maistelemaan hieman olutta ja saunomaan. Siitä sitten katsomaan poikia Kantispaikkaan ja olihan meillä hauskaa kun humalan saimme aikaiseksi. Torstaina pienessä krapulassa kymmeneltä ylös ja kantelemaan pöytiä ja tuoleja paikoilleen. Kävimme ystäväni kanssa puoli kuudelta hakemassa japanilaisen kutsuvieraan lentokentältä ja suuntasimme jälleen Tornioon kuvauksiin. Sieltä syömään ja nukkumaan sillä perjantaina oli jälleen aikainen herätys. Aamulla nappasin japanilaisen mukaani hotellilta ja läksimme kohti Päivien tapahtumapaikkaa. Japanilaisella oli haastattelu paikalliseen lehteen ja yllätykseksemme myös MTV3 oli raahannut itsensä mukaan. Illalla seitsemän ja kymmenen uutisissa sitten pyörähti myös minunkin takamukseni.
Viimeisiä valmisteluja ja avajaiset oli kolmelta. Sitä ennen joukko Tyyppejä tuli paikalle. Laittelin paria Koopin (ei tarkoita Arposta vaan Lookalike-Arposta) työtä paikoilleen, kun herra itse tuli siihen tuijottelemaan. Tiesin hänet heti Koopiksi, koska sain hänestä viikinkimäisiä viboja. Hymyilin vain tyhmästi enkä osannut sanoa mitään. En tiennyt mitä kieltä minun olisi pitänyt puhua. Noh, avajaiset meni hyvin. Pari pikku juttua kondikseen ja tultiin mun tykö juomaan. Laulettiin singstaria tyhmät hatut päässä ja saimme itsemme melkoiseen humalaan. Päätimme lähteä käymään Tyyppien hotellihuoneessa, koska siellä mitä suurimmalla todennäköisyydellä oli kaikki Päivien esiintyjät ja muut henkilöt. Suunnitelmissa oli vain kävästä, mutta jotenkin se meni niin, että sinnehän me jämähdettiin.
Valtasin paikan Koopin vierestä samoin kuin ystäväni. Ystävääni lainaten, minä aloitin heti oman showni Koopille ja kenelläkään muulla ei siihen oikein ollutkaan sitten asiaa. Tai vaikka olisikin ollut, kukaan ei olisi kerennyt minulle mitään sanomaan. Muistini pätkii pahasti jotenka paljoa en pysty sanomaan. Tiedostan vain sen, että suomensin omalla tavallani P:n lausumia puolalaisia runoja ja olin Koopin kanssa harrastanut seksiä saunassa. Ja ehkä suihkutilassa. Muut olivat kyllä siihen mennessä lähteneet pois. Tai niin ainakin luulin, kunnes kuulin yhden ällöttävän jutun, mutta ei siitä sen enempää. Muuten minulla oli kyllä oikein mukavaa. Loppuaamun vietimmekin sitten hotellin ikkunassa tai puoliksi katolla istuen ja katsoen kun aamu alkaa valjeta.
Kello oli kymmenen kun VR tuli huoneeseen ja katsoin parhaimmaksi ideaksi poistua. Sitä paitsi Päivät alkoivat kymmeneltä ja minun tuli olla paikalla. Käväsin kotona, vaihdoin paidan ja lähdin Päiville. Aamupäivä meni niinkin pirteästi, mutta koko yön valvottuani väsymys verotti hieman intoani. Jaksoin kuitenkin valkata yhdestä myyntipöydästä oikein herkun näköisen miehen. Sanoinkin ystävälleni, että hiton hyvännäkönen mies. Harmi kun en yhtään tiennyt kuka hän on.
Noh, Päivä oli pulkassa kuuden aikoihin. Sitä ennen kävimme ystäväni kanssa hakemassa ruotsalaisen vieraan lentokentällä ja olin niin väsynyt, että nukahdin ehkä minuutiksi lentoasemalla. Lähdin kotiin sieltä suoraan ja koska tunnin päästä oli cocktail-tilaisuus, en pystynyt laittaa nukkumaan. Tosin viisi minuuttia torkahdin ja kirosin kelloa, kun se soi niin äkkiä. Vaihdoin vaatteet ja katsoin, että näyttäisin vähän edes ihmiseltä. Jännitin tilaisuuteen menoa, koska näkisin Koopin jota en koko päivän aikana ollut nähnyt.
Tilaisuus meni hyvin. Näin Koopin ja hän oikein lempeästi minulle hymyili, mutta en voinut olla kovin rennosti hänen seurassaan. Kaikki muut söivät ja joivat, me menimme toisen porukan kanssa ulos keinuun juomaan. Oli yllättävää miten hyvin juoma nousi päähän kun yleensä toinen päivä ja etenkin ilman yöunia on hieman huonohko. Hyvä kun yhden Päivien voittajan kanssa kierreltiin pöytiä, joku kysyi, että mitä minä teen. Huippu kun suurin osa jotain jotka on palkittuja töistään ja tekee niitä kaikkiin julkisiin juttuihin. Minä vaan hengailen, mutta kyllä mää järjestän näitä päiviä!!!!
Noh, lähdettiin kohti hotellihuonetta jälleen isolla porukalla. Juttelin Di:n kanssa, koska hän jostakin syystä taas soitteli. Koop jättäytyi muusta porukasta niin, että jouduin puhelun päätyttyä juttelemaan hänen kanssaan. En oikein osannut sanoa mitään, mutta onneksi hänellä ei ollut morkkis ainakaan. Ja hän käyttäytyi ihmeen normaalisti minua kohtaan. Kerroin käyväni kotona hakemassa Singstarin hotelliin. Hän jäi jotenkin tyhmästi seisoskelemaan, en tiedä olisiko hän halunnut tulla käymään luonani. En kuitenkaan päästänyt häntä sisään. Hän sievästi kosketti kättäni ja kyseli asioita. Oli söpöä.
Suuntasimme kotoani hotellihuoneeseen jossa oli jälleen hyvin menoa. Tällä kertaa se en ollut minä joka parkkeerasi Koopin viereen vaan hän tuli minun viereeni. Olimme kuitenkin lähdössä käymään kantispaikassa jossa oli meidän järjestämä tapahtuma. Koop olisi halunnut tulla mukaan, mutta hän ymmärsi väärin eikä sitten tullut ollenkaan. Pari tuntia jammailimme kantiksessa josta siirryimme takaisin hotellille. Muut olivat suunnanneet bilepaikkaan joten mekin lähdimme sinne. Matkalla kävimme alakerran baarissa missä oli pari Tyyppiä ja ANTTI! Olin vähän ihmeissäni, että näin hänet täällä. Vaikka olin todella humalassa, en tehnyt normaalia hommaa ja mennyt pälisemään. Moikkasin vaan viileesti ja kävelin ohi. Bilepaikassa sitten laulettiin karaokea ja oli tosi hauskaa. Koop oli myös siellä ja taisin hieman hengailla sen kanssa vaikka luulin, ettei Tyyppien näkyvillä sitä voisi tehdä.
Baarin mennessä kiinni, lähdimme jatkoille hotelliin. Siellä oli vielä hyvin juomaa ja hauskoja ihmisiä. Olin tapani mukaan kovasti äänessä ja kovasti myös juttelin ihmisille. Koop oli tullut käytävällä ystävääni vastaan joka oli tiedustellut mihin Koop oli menossa. Tämä oli siihen alakuloisesti tokaissut, että ei E halua minua saunaosastolle. Minulla oli kuulemma ollut muita miehiä siellä. No haloo! Ei ees ollu. Kunhan vaan juttelin. Ja haloo, oot joku tunnettu henkilö ja sitten minä saan sut tuommoseks. Ystäväni sai kuitenkin suostuteltua Koopin saunaosastolle jossa juttelin hänen kanssaan jonkun aikaa ja saatoimme pussaillakin. Olin aikaisemmin kuitenkin bongannut saunaosastolta tämän Hyvännäköisen pojan Päiviltä. Saatoin hieman katsella häntä ja omasta mielestäni hänkin katseli minua...
Ihmiset alkoivat väsyä ja pikku hiljaa siirtyivät omiin huoneisiinsa. Itse viiniä juoneena en tuntenut minkäänlaista väsymystä. Ystäväni olisi halunnut tulla minun sohvalleni nukkumaan, mutta minä halusin jatkaa vielä juhlimista. Sanoin, ettei minua vielä väsytä ja sain yhden komppaavan vastauksen ja se tuli Hyvännäköiseltä. Hän sanoi, ettei häntäkään vielä väsytä. Jotenkin asiat meni siihen, että lähdin hänen ja hänen ystävänsä kanssa toiseen hotelliin jossa heillä oli huone. Sitä ennen kuitenkin pussailin Koopin kanssa ja näin. En voinut mennä hänen huoneeseensa, koska hänellä oli huonekaveri enkä kyllä halunnut häntä minunkaan luokseni ja halusin tosi kovasti mennä Hyvännäköisen kanssa ihan mihin tahansa minne hän oli menossa.
Saavuimme hotellille ja minä kaivoin täyden viinipullon repustani. Aloin juomaan sitä ja katsoimme jotakin ruotsiksi tekstitettyä elokuvaa. Pojat veti sängyt yhteen ja siinä vaiheessa sain kuulla ehdotuksia ryhmäseksistä jotka tyrmäsin heti alkuun. Olin jo päättänyt, että Hyvännäköinen on se kenen kanssa haluan olla. Olin kuitenkin poikien välissä ja sain oikein hyvää palvelua. Liekö ajatuksena juottaa minut humalaan kun sain koko ajan täyden lasin käteeni. Harmi vaan kun pojat ei tienneet, että oon helppo ilman humalaakin :D
Hyvännäköinen laittoi peiton meidän päälle ja samalla alkoi sitten peiton alla tapahtua. Kun hän laittoi käden jalalleni, tiesin, että olen onnistunut tavoitteessani. Viereisestä sängystä alkoi kuulua kuorsausta joten päätin toimia. Tosin mihinkään panohommiin en halunnut alkaa vierustoverista johtuen. En tiedä sitten millä tavalla suihinotto on sitten parempi vaihtoehto, mutta sen toteutin. Mutta eipä siinä mitään, oli kivaa. Ja vielä kivempaa tulla rankatuksi parhaimmaksi siinä hommassa. Juttelimme sen jälkeen ja kohta kello olikin yhdeksän aamulla. Pojat lähtivät aamupalalle ja minä kotiin. Sovimme näkevämme Päivillä.
Kotiin päästyäni nukahdin kuitenkin heti. 50h valvomista oli liikaa ja en edes muista nukahtamista. Puhelin oli repussa enkä kuullut kun ihmiset olivat yrittäneet soittaa. Heräsin puoli kolmelta ja Päivät loppuvat siinä kolmen aikoihin. Vitutti. Lähdin äkkiä Päiville ja sain osakseni muutaman tuiman katseen, mutta se siitä. Harmitti kaikkein eniten se, että Hyvännäkönen oli lähtenyt kahdelta pois, takaisin Helsinkiin. Jaaaa, en sitten nähnyt sitä. Nukuin onneni ohi. Siihen ei auttanut muu, kuin lähteä päätöskaronkkaan juomaan lisää. Kerholla oli oikein hauskaa, saunomista ja hyvää seuraa. Ihmiset alkoivat pikkuhiljaa lähteä pois ja juhlat hiipuivat.
Kotona rankan viikonlopun jälkeen sunnuntaina noin kello kaksi. Aamulla kymmeneltä hakemaan pakua ja roudaamaan takaisin tavaroita paikoilleen. Sen jälkeen vähän krapulamättöä ja kotiin nukkumaan. Nukkuessa on mennyt lähes koko viikko sitten. Enkä vieläkään pääse yli viikonlopusta. Hienoja ihmisiä ja hienoja juttuja. Ja oon ihan semisti ihastunu.
torstai 28. toukokuuta 2009
torstai 14. toukokuuta 2009
.
Ei ole oikein mitään kirjotettavaa. Liikaa hommia ja mitään en saa tehdyksi. Di on jälleen laittanut minulle viestiä, mutta ei minua kiinnosta.
torstai 7. toukokuuta 2009
Jos mä oisin sä, kyl mäki olisin mun kaa
Vappu oli, tuli ja meni. Itsehän suuntasin aattona Ouluun kun sain vain hieman matkarahaa haettua.
Ystäväni A oli minua vastassa juna-asemalla. Siitä sitten kävimme hakemassa juomaa, syötävää ja vappurekvisiittaa ja suuntasimme A:n luokse jossa odotti ystäväni L. Vaihdoimme vappukamat päälle, odotimme kaverini O:n mukaan ja lähdimme kohti Ainolan puistoa missä mukaan liittyi vielä muutama muukin tyyppi. Juoma virtasi ja oli oikein hauskaa kun ilmakin suosi juhlijoita.
Itsellänihän tosiaan juoma virtasi siihen malliin, että muisti on lähes alkuillasta asti pois. Laitoin lukioaikaiselle vanhojentanssiparilleni viestin olisiko hän oulussa ja olihan hän. Soittelimme illan aikana ristiin emmekä nähneet. Jostakin syystä soitin myös Di:lle vaikka emme ole pitkiin aikoihin pitäneet yhteyttä. En muista puheluista mitään. Häneltä oli kymmenen aikohin tullut viestit Please, call me, what are you trying to say? ja Ok. Olen poistanut kaikki lähettämäni viestit joten en tiedä miten viestittely minun osaltani on mennyt. Gabrielillekin on lähtenyt puheluita 20min edestä mikä ei sekään ole mikään järisyttävän hieno asia kun en siitäkään muista yhtään sanaa. Kyllä olis pitäny tajuta, että lupaava ilta tiedossa.
A ehdotti, että lähtisimme kesäteatterille katsomaan mitä siellä näkyy. Itsellänihän oli vappumissio: löydä tuleva miehesi, ulkomaalainen vaihto-opiskelija nimeltään Steve Brown. En löytänyt, mutta löysin paljon muuta. Tanssahtelimme ja niin kai se ilta on sitten jatkunut. A oli häipynyt jossakin vaiheessa, en ole tosin ollut tietoinen kyseisestä asiasta. Olen löytänyt paljon uusia "tuttuja" joiden kanssa oli kiire tanssia jalat mudassa.
Puhelimestani oli loppunut akku (onneksi!!) jonka seurauksena en voinut soittaa kenellekään. Lähdin talsimaan kaupunkiin päin reppu selässä ja laukku kainalossa. Päätin vapputamineissa käydä Hevimestassa mutkan. Portsari kysyi paperi ja aloin kaivaa laukkua. No ei löytynyt lompakkoa. Siirryin jonosta sivuun ja tarkastelin josko lompakko olisi repussa. Ensinnäkään reppu ei ollut minun. Jostain syystä oma reppuni oli tämän toisen repun sisällä. Noh, lompakkoa ei kuitenkaan löytynyt joten lähdin jatkamaan matkaa. Ilman papereita en olisi päässyt yhtään mihinkään joten päätin kävellä A:n luokse. Soittelin ovisummeria hetken aikaa jolloin A:n avomies J aukaisee minulle oven. Kello näytti silloin jotakuinkin yksi. Hänellä oli kuudelta lähtö töihin joten hän osasi varmasti arvostaa suuresti öistä vierailua. Antoi minulle kuitenkin petivaatteet ja nukahdin heti.
Aamulla heräsin silloin kuudelta kun J lähti töihin. A tuli mun viereen sohvalle ja surffailtiin netissä. Oli parasta unikrapulahauskaa. Soiteltiin L:lle, mutta se nukkui eikä suostunut liittymään joukkoon. Hidas aamu ja hitosti kuumottavat juomat saivat minut ratkeamaan kultalonkeroon kolmen aikoihin. Sitä ennen kävimme L, A, O ja minä ostamassa hieman ruokaa ja syömässä sitä puistossa. O:n kanssa lähdimme sitten juomaan museon taakse. L liittyi hieman myöhemmin seuraan ja lähdimme Linnasaareen. Siellä oli L:n kiinnostuksen kohde. Oli ihan kivaa. Siirryimme siitä jonkun naisen kämpille johon koko puistossa ollut ryhmä lähti myös. Luulin heidän olevan yhtä isoa kaveriporukkaa, mutta kävi ilmi, ettei oikein kukaan tuntenut toisiaan. Mutta se ei haitannut, nousuhumala ni helposti tutustuu!
Ysiltä alkoi peli jota lähdimme katsomaan A:n luokse. Sinne oli tullut muitakin tuttuja. L sammahti jo ekan erän aikoihin, J jossain vaiheessa peliä. Me muut soittelimme Guitar Heroa ja jossain vaiheessa syntyi idea lähteä Heinäkenkään. Mikäs sen parempaa kuin lauleskella siellä. Enhän tosiaan olisi päässyt minnekään muualle, koska lompakkoni on hukassa, ehkä lopullisesti. Heinäkengässä kuului Kaija Koo, Ei oo Ei tuu, Det glider in ja kaikki muut mitä ei saisi laulaa. Olin pyytänyt tanssiparini myöskin Heinäkenkään ja tuli sinne seuraksemme. Jossain vaiheessa kolmen pojan porukka saapui kuppilaan. Suurin osa meistä tiesi henkilöt. Eräs T, Antti ja P. Tästä Antista olen kertonut ennenkin.Sooloilua: Etua elämään
Juttelin heidän kanssaan hetken ja en tiedä miten asiat meni niin, että olin valomerkin jälkeen Antin kanssa kaksin. Otimme taksin ja lähdimme hänen luokseen. JA OLI NIIN KIVVAAA!!!! Ei ensinnäkään harrastettu seksiä. No okei, se ei ehkä ollu niin kivaa tai en tiiä. Mutta ei kuitenkaan harrastettu sen toivomuksesta. Halus vaan silitellä mua koko yön. ÖÖÖ? En muista yöstä ihan kauheesti asioita, mutta aamu oli kans tosi kiva. Siinä vaan pyöriskeltiin sängyssä ja juteltiin kaikenlaista. Oli tosi helppo olla. Ja oli ihana pussailla ja oli ihana kun se silitteli. Kysyi, oliko se mun tavallinen viikonloppupano. Ei ollut kun ei ees pantu. Ei kuulemma edes halunnut olla sellainen. Se sano monia sellasia hassuja asioita joista en tiiä mitä ajatella. Kysy myöskin ihmeissään, että enkö aio enää ikinä tulla sen tykö. Halusin kyllä.
Olin lähdössä tosi aikasten sieltä pois, mutta kun se oli niin sulonen ni en voinu. En ois halunnu lähtä ollenkaan pois! Kun olin lähdössä pussattiin vielä, mutta ei vaihdettu numeroita. Harmillista. Nään sitä seuraavan kerran ehkä elokuussa ja siihen mennessä se on varmasti unohtanu mut. Mutta olipa niin ihanaa! Vaikka se ei ollu kivaa kun se ihan koko ajan sano mua mussukaks.
Jäin vielä lauantai-illaks grillaileen Ouluun ja sunnuntaina suuntasin tänne. Nyt oon vaan ollu ihan pilvissä ku on niin ihanaa ku joku on niin ihana. Eilen oli tosi kova halipula ni piti pyytää Tomia halaamaan mua. Ei ollu kiva kun se halas mua ni etti mun jenkkakahvat, otti niistä kiinni ja oikein löllytteli niitä. JOO, on mulla pikkasen rengasta vatsan ympärille, tiiät kyllä!
Mutta sellasta, kohta tentti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)