Ihana viikonloppu takana siinä mielessä, että tapasin uudestaan erään todella ihanan tyypin. Ensimmäistä kertaa näin hänet kesällä ja nyt sitten rohkaistuin juttelemaan hänelle. Yllätyin siitä, että hän oikeasti halusi jutella kanssani ja ilta vierähtikin suurimmaksi osaksi hänen seurassaan. Antti, oli tämän pojan nimi. Valitettavasti hänellä oli joku tyttö, jonka kanssa ei ole yhdessä, mutta haluaa katsoa jutun loppuun. Niinpä sitten päätimme vain hengailla kavereina. Humalapäissäni minun on vaikea käsittää "torjumista" ja niinpä varmaan vihjailin Antille koko ajan jotain.
Siirryimme kantiksesta bilepaikkaan ja siellä oli oikein mukavaa. Kerrankin en vain huidellut menemään vaan olin ystäväni ja Antin kanssa. Lauloin jopa karaokea joka oli virhe. Suuri virhe. Näin Entisen, mutta en saanut sanottua hänelle mitään. Lisäksi olin mustasukkainen, kun hän tanssi hitaita kaverinsa kanssa. Menin sitten järkevänä Antin kanssa tanssimaan viereen, että Entinen olisi mustasukkainen. Epäonnistunut yritys, mutta sainpa olla hetken Antin kanssa.
Baari meni kiinni ja lähdimme ystäväni ja Antin kanssa syömään. Jostain syystä halusin puolittaa kebab-rullani joka oli kylläkin kanarulla. Mutta jaoin sen siis Antin kanssa. Menimme syömään aterioitamme kellariin. Entinen soitti ja pyysi yöksi. Jokin sai minut taas astelemaan hänen luokseen. Oli tosin kiva, kun ystäväni ja Antti olivat molemmat menossa samaan suuntaan. Ystäväni jäi matkasta pois hieman aikaisemmin ja olin niin onnellinen kun sain kävellä Antin kanssa kahdestaan. Muisti on heikko, mutta yhdessä kohdassa Antti pussas mua. Nam.
Noh, pitkin toisten takapihoja löysin oikean reitin Entiselle ja koputtelin takaoveen. Hän tuli aukaisemaan oven ja voi kun olikin taas kivaa. Minulla oli ihan todella todella kivaa ja siitä kertoo se, että sunnuntaina erehdyin lähettämään hänelle viestin siitä, kuinka haluaisin olla hänen kanssaan taas. Ei hyvä. Mutta muuten on ihanaa. Olen aina parhaimmalla tuulella, kun ihastun.
Ja typerät otsikkoni tulevat koulumme kirjaston lehdistä by the way.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti