Vain vuoksi toisten

Jostakin syystä en ole moneen päivään vaivautunut kirjoittamaan. Joka päivälle olisi varmasti ollut jotain sanottavaa, mutta jotenkin sormet eivät ole hyppineet näppäimistöllä.

Ensiksi haluan ihmetellä sitä, mikä ihme miehiä vaivaa. Olen jälleen menettänyt uskoni vastakkaiseen sukupuoleen. Tässä taannoin viikolla erään ystäväni poikaystävä alkoi inhottavalla tavalla yrittää minua. Tai ainakin minä tulkitsin sen niin. Voiko ehdotuksia koskettelusta ja seksiin viittaavasta hipelöinnistä muuta ajatella? Lisäksi hän teki muutamia muitakin asioita, mitkä oli tulkittava seksin vonkaamiseksi. En sano sitä iskemiseksi, koska kyse oli selkesästikin jotain seksin haluamista. Minua niin inhottaa. En ole sanonut ystävälleni tästä, koska en tiedä kannattaako. Olen ennenkin joutunut vastaavanlaisiin tilanteisiin ja aina minä olen ollut syyllinen. Nytkään en todellakaan antanut mitään pienintäkään aihetta tälle kyseiselle miehelle yrittää minua. Sitä paitsi pakenin paikalta heti kun oli mahdollista. Onko oikein jättää kertomatta? En halua sekaantua heidän parisuhteeseensa.

Mutta sitten. Perjantaina eräs ystäväni piti teemabileet. Tytöt olivat pukeutuneet huorahtavsti ja miehet limaisiksi äijiksi, kuten bileiden kutsussa luki. Oli oikein hauskat kekkerit. Itse olin ostanut vaalean pitkän peruukin, tekokynnet ja -ripset. Lisäksi minulla oli hillittömästi aurinkopuuteria ja muutenkin kamalat meikit. Muillakin oli vaikka minkälaista vaatetta päällä. Oli hyvät bileet. Innolla odotan kuvia. En vain tiedä miten asiat ovat menneet niin, että kaikki muut ovat lähteneet baariin ja minä sekä kolme muuta ihmistä ovat jääneet bileiden järjestäjän luokse. En edes muista mitä siellä on tapahtunut.

Minun pitäisi avautua yhdestä asiasta, mutta mietin ja harkitsen sitä todella, haluanko sitä näin julkisesti kirjoittaa. Harmi kun elämä on joskus niin vaikeaa.

Ps. Panisin Kooppia :DDD

Rinnalleni en tarvi joukkojasi

Rauhallista alkutalvea on Perämeren rannikolla vietelty viimepäivät. Keskiviikkona kävin kirjastossa ja lainasin soittokirjojen ohella muutaman romaanin joita ajattelin vapaa-ajallani lukea. Tosin sellaista aikaa on todella vähän jos teen kaikki ne asiat, mitkä ennen joulua on tehtävä. Jos saan kaikki rästitehtävät valmiiksi, olen 17 opintopistettä lähempänä sosionomin ammattia.

Eilen eräällä ystävälläni oli tapaaminen Oulussa ja sain siinä samalla sitten kyydin. Laitoin Leenalle viestin josko hän haluaisi minun kanssani kahvitella ja sehän sopi. Kävimme ensin Picnicissä, jossa evästin itseäni juustopatongilla. Sieltä jatkoimme matkaa Biskettiin ja siellä rupattelimme leivosten ja glögin ääressä. Oli oikein mukavaa. Täällä päin ei tuollainen kahvilakulttuuri oikein kukoista, liekö johtuu kahviloiden mitättömästä määrästä, siitä, että ne vähäisetkin sulkevat ovensa kuudelta, vaiko siitä, että ihmisiä ei ole vai eivätkö he oikeasti jaksa raahautua ihmisten ilmoille omista koloistaan. Tämä paikka ahdistaa juuri siinä, että ihmiset eivät käy missään. Koko kaupunki on aivan autio. Olen jo monille ihmisille nauranut sitä, että lauantai-iltana tuijottelin keittiön ikkunastani pääkadulle ja ainoa ihminen jonka näin, oli Obelix. Siis Asterixista. Ei mitään tai ketään missään ja sitten pullero raitahousu astelee esiin. Siinä se tyytyväisenä tallusti menemään, tiedä sitten minne menossa. Mutta kaipaan ihmisiä!

Eilen boikotoin omasta mielestäni hyvin miehiä. En muista olenko maininnut halustani boikotoida miespuolisia henkilöitä, jotka eivät ole ystäviäni. Ystäviini ei siis lasketa säätöjä joiden kanssa en muissa merkeissä ole viettänyt aikaani. Eilen näin sen yhden Ihastuksen (nyt kyllä jo entinen) ja päätin olla tervehtimättä. Sitten hän kuitenkin suloisen hymyn kera moikkasi, joten minun oli vastattava. Siis ainoa sääntö tässä boikotissani on, että moikata saa, mutta vasta sitten kun minulle on moikattu. Noh, sitten tuli toinen ihminen josta hieman pidän. Hän virnuili minulle tapansa mukaan ja minä vain totisena katsoin häntä ja käänsin pään. Olen niin kyllästynyt heihin. Olen muutenkin alkanut suhtautua neutraalimmin kaikkiin miespuolisiin henkilöihin. En minä kaipaa heitä.

Eräs ystäväni oli käynyt psykologin juttusilla ja hän oli saanut oikein viisaita neuvoja sieltä. Esimerkiksi senkin, että et voi rakentaa elämääsi kenenkään toisen varaan. Se olet sinä itse, jonka varaan elämäsi täytyy rakentua. Yritän päästä siihen. Ja keskiviikkona ajattelin jopa, että miksi minä tähän ketään kaipaan, minulla on hyvä olla näin. Saan tehdä mitä haluan ja olla miten haluan. Se on helpottava olo. Ystävälläni oli treffit tänään ja olin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, mutta itselleni en halua sitä tilannetta. En sano, että suhteet on yliarvostettuja, enkä ole mikään katkera sinkkuuden kannattaja, mutta näin asia tällä hetkellä on.

Tilasin 70e vaatteita. Olen himoinnut kyseisiä vaatekappaleita jo tovin ja kunhan ne ilmoitetaan postiin saapuneiksi, olen niin onnellinen. Ja minun tuurillani ne eivät ole hyviä. Ai niin ja mummu soitti. Aikoi antaa rahat talvitakkiin. Musta villakangastakki mitä olen jo pitkään halunnut!

...

Vietin eilen täysin laiskottelupäivän. En edes raahautunut kouluun aamulla vaikka olen ollut jo liikaa pois katastrofipsykologian tunneilta. Aihe on todella mielenkiintoinen, mutta eilen olin aamulla niin väsynyt, etten millään saanut itseäni ylös. Tai sain, puoli kolmelta päivällä, sen jälkeen kun olin katsonut Sinkkuelämää-elokuvan. Ja siitä saakka olenkin kuunnellut Mairi Campbellin ja Dave Francisin Auld Lang Synea. Miten ihan kappale se onkaan. Jotenkin niin tunnelmallinen ja sopii minun tämän hetken fiiliksiin. Juuri kun odottelen hiljalleen tippuvia lumihiutaleita, jouluvaloja, lämmintä tunnelmaa ihmisten olohuoneissa, pakkasta ja joulukiireisiä ihmisiä. Joulu vain on niin ihanaa. Samalla se on haikeaa. Kuulostaa kliseiseltä, mutta silloin aina ajattelen kunpa kaikki olisivat yhtä onnellisia kuin minä. En tarkoita tällä sitä, että elämässäni olisi kaikki täydellisesti, mutta olen silti onnellinen. Minulla menee koulussa hyvin, minulla on mielekkäitä harrastuksia, hyviä ystäviä ja muutenkin kivoja ihmisiä ympärilläni. Tulevaisuus ei huoleta minua. Tosin huolehdin toistenkin tulevaisuuksista. Etenkin veljeni. On raskasta, kun jollakin läheisellä ei mene hyvin, etkä voi auttaa. Jokainen tekee itse päätöksensä oman elämänsä suhteen, mutta silti toivoisin, että minulla olisi mahdollisuuksia tehdä hänen eteensä jotain hyvää.

Ja taas minä ryömin viereesi, niin kuin lumen alle...

Mökkireissu kiitettävästi takana. Lauantai oli muutenkin oikein mukava päivä. Aamulla lähdettiin tosiaan Sallan kanssa shoppaileen Rajalle ja löysinkin uudet housut salille, farkut, tunikan sekä kengät. Rahaa meni, ei olisi saanut. Mutta kivat vaatteet, parempi mieli. Sallan kyydissä sitten kotipaikkakunnalle. Leena ja Mikko tulivat kaupalle ja ostelimme eväät illaksi. Mökki oli kiva, ulkosauna, grillikota ja näkymä merelle. Siellä kelpasi kyllä viettää aikaa.

Ilta kului hyvinkin rennoissa merkeissä. Saunottiin, syötiin ja juotiin. Oli oikein mukava olla kun on tutussa porukassa eikä tarvi miettiä millainen on. Saunan jälkeen sain ihan rauhassa olla hiukset sekaisin meikittä. Jossain vaiheessa iltaa päätimme, että on aika lähteä kylän kuppilaan. Paikka oli niin hiljainen, etten ole koko nelivuotisen baarihistoriani aikana sitä niin tyhjänä nähnyt. Mutta se antoikin minulle enemmän aikaa kuluttaa karaoken merkeissä. Lauloin aina kun joku kiva kappale listasta löytyi. Istuskelimme ja juttelimme ja kuppilan mennessä kiinni, suuntasimme takaisin mökille. Leena ja Mikko, Jussi, Tiina ja minä. Pelasimme juomapeliä mikä ei ollut paras idea. Viiniä shotteina alas ja lähes jokainen meistä oli melko seis loppuajasta. Varsinkin Leena joka sekoili siihen malliin, että ei paremmasta tietoa.

Sen jälkeen kun Leena ja Mikko laittoivat nukkumaan, minä ja Jussi menimme yläkertaan. Olin jo aikaisemmin ilmoittanut halustani nukkua hänen vieressään. Hän yllättyi siitä, että tapanani on nukkua alasti ja kun toteutin sen ihan rennosti hänenkin seurassaan. En tiedä miksi lähes kaikki miehet yllättyvät minun aikeistani nukkua alasti. Ja tarkoitan siis sellaista tilannetta, missä miehet eivät uskalla ehdottaa mitään, koska haluavat tehdä hyvän vaikutuksen. Edelleenkin joidenkin on vaikea käsittää naisen oma-alotteisuutta makuuhuoneasioiden suhteen. Tosin minun alastinukkuminen ei ole suora ehdotus eikä aina edes vinkki. Se nyt vain on minun tapani.

Noh, siinä aikamme sängyssä jutellessa ja naureskellessa, asiat menivät siihen, että harrastimme enemmän ja vähemmän seksiä. Oli oikein mukavaa. Tai itseasiassa mukavinta oli se rentous, hellittely, kiusoittelu ja toisen kainalossa oleminen. Siitä minä tykkään. Tarvin muuten sellaisen miehen, jonka kanssa asioita ei tarvitse ottaa liian vakavasti ja sellaisen jonka kanssa sängyssäkin voi leikitellä eikä vain totisesti suorittaa. Aamulla sitten heräsin kuitenkin yksin sängystä, Jussi oli nukahtanut vessan lattialle. Rankka yö.

Päivä kului huonoa oloa päivitellessä, hengaillessa ja siivoillessa. Kaikesta huonosta olosta huolimatta, minä viihdyin. Tuollainen mökkireissu tutun porukan kanssa on niin hienoa. Suunniteltiin hieman uuden vuoden viettoa, että josko tuollainen mökki irtoaisi näinkin lyhyellä ajalla vielä uudeksi vuodeksi. Olisipa hienoa.

Mutta en siis ole ihastunut tai tykästynyt Jussiin. Hänen kanssaan vain oli kiva olla ja kukapa ei nyt hellyyttä ja toisen kainaloa välillä kaipaisi. Että se tältä erää. On kiva laittaa nukkumaan, kun tuoksun vielä vähän Jussille.

When I Was Winning

Mikä ihana hidas aamu tänään on ollutkin. Olen jumittanut koneen edessä ja sitten tasaisin väliajoin painunut peiton alle sänkyyn. Nyt yritän tehdä molempia samaan aikaan, istun koneen edessä peittoon kietoutuneena. Kun ei kerran ole pakko tehdä mitään, en tee. Takaraivossa tosin hakkaa ajatus siivoamisesta sillä olen laistanut siitä koko viikon (kaksi viikkoa?). Toisaalta elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin siivoaminen. Aamun kruunasi se, että eilisestä oli jäänyt kolme palaa Fazerin vadelmajugurttisuklaata. Nyt suunnittelen siirtyväni olohuoneen puolelle katselemaan televisiota. Samalla lämmitän kaalilaatikkoa joka on herkkuruokaani. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pidä kaalista. Voisin syödä sitä missä muodossa vaan. Tosin hapankaalta en ole koskaan maistanut enkä ehkä ikinä uskallakaan.

Tänään olisi illalla pikkujoulut joihin tuskin jaksan raahautua. Jotenkin ei innosta yhtään. Tosin ilmainen viina ja ruoka kyllä aina houkuttelevat, mutta seura ei ehkä ole minulle sopivaa. Saa nähdä. Ja olen jo kauan odottanut selvää viikonloppua ja kun se ei täysin onnistu, pitäydyn selvissä perjantaissa. Tuo perjantai ei nyt ihan taivu.

Huomenna Salla ottaa mut kyytiin ja mennään På Gränseniin. En oo vielä kertaakaan käyny kyseisellä Rajalla ja odotan sitä aika innostuneesti. Tosin vieläkin vyötärölläni lepäävät makkarat eivät suostu katoamaan, joten vaatteita tuskin löytyy. Mutta aina voi yrittää!

Kudoin eilen valmiiksi pipon. Vihreän tupsupipon ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli hieno. Tupsu tekee siitä sen näköisen, niin kuin se olisi ostettu kaupasta. Hyvä minä!

Mikä siinä on, että silloin kun pidät jostain ihmisestä, et näe häntä ja kaikki kaverisi tuntuvat näkevän häntä joka puolella. Sitten kun et enää ole hänestä kiinnostunut, näet häntä kaikkialla. Minulle tuntuu aina käyvän näin. Mutta ei minulla tämän kummempaa asiaa ollut. Paitsi että ai niin, eilen ajattelin erästä ihmistä ja ihmettelin miksei hän ole kertaakaan käynyt paikassa missä hänen hyvä ystävänsä aina on. Tämä oli samalla pienimuotoinen toive, että näkisin häntä. Illalla menin kantispaikkaan ja siellä hän oli! Juuri silloin, kun toivoinkin hänen olevan. Oli kuulemma nähnyt näyn, että haluan hänet sinne.

Let It Snow, Let It Snow

LUNTALUNTALUNTA! Miten ihana olikaan aamulla herätä, kun aurinko paistoi ja maa oli lumesta valkoisena. Keskellä kaupunkia asuessani en kovin usein pääse ihastelemaan täysin valkoisesta maasta, mutta tänään se onnistui. Autot eivät olleet vielä ajelullaan pilanneet tietä mustaksi sohjoksi.

Näin yöllä unta, että otin silikonit. Olin niistä melko tyytyväinen siihen asti, että toisen tissini alaosasta silikonia oli valunut noin sentin pätkä alas. Muuten ne olivat oikein kauniit. Olen joskus jopa oikeasti harkinnut silikoneja. Tai no en ehkä ihan tosissani, todellisuudessa pelkäisin niiden laittamista ja kaikkia sivuoireita mitä siitä saattaa koitua. Enkä edes tarvi rintojani suuremmaksi, ehkä vain kiinteämmiksi ja pyöreämmiksi. Omistan tällä hetkellä B-kupin verran rintavarustusta ja se on minusta ihan ok. Hei ja jos joku tietää mitä mieltä kirkko on kauneusleikkauksista, haluaisin tietää. Meillä eilen heräsi tunnilla tällainen keskustelu pohjana se imatralainen kirkkoherra joka aikoo vaihtaa sukupuolta.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä näin unta yhdestä meidän koulun Kallesta. Se on niin herkku. Ja se uni teki siitä vielä herkumman. Ajattelin sitä koko päivän ja sitten illalla se tuli kantispaikkaan jonkun tytön kanssa. Ilmeisesti tyttöystävä. Sen täytyi olla sellainen pieni näpäytys, että älä ajattele sitä. Keskiviikko sujui muuten kiireisissä merkeissä. Koulusta menimme suoraan burmalaisten luokse. Siellä sitten auttelimme läksyissä puoli seitsemään asti, mutta oli kivaa. Nautin siitä ihan älyttömästi.

Tänään bodycombat.

Mile In These Shoes

Ihan ensimmäiseksi haluan päivitellä tätä miestä. Onko kukaan oikeasti tuon kokoinen? Olen silloin tällöin yllättänyt itseni katsomasta Urheilukanavalta Smackdownia ja näin siellä tuollaisen kummallisuuden. Noh, kaikessa kieroutuneisuudessaan löydän hänestä silti jotain kiehtovia ominaisuuksia. En vielä ole keksinyt, että mitkä ne ovat, mutta jotain siinä on. Suurimmaksi osaksi kyseinen The Great Khali ällöttää minua, mutta... Etsiskelin hänestä kuvia ja löysin useita inhimillisiäkin otoksia. Yläosattomissa kuvissa hän kuitenkin lähinnä vain etoo. Kaikkea sitä maailmaan syntyykin. Ja olen sitä mieltä, että kaikki tuollaiset tappelijat ovat jollakin tavalla mieleltään vikaisia. Minua ainakin pelottaisi olla heidän kanssaan tekemisissä, koska he vaikuttavat siltä kuin heillä saattaisi napsahtaa päässä ihan minä hetkenä hyvänsä.

Kävimme tänään auttelemassa burmalaisen perheen lapsia läksyissä. Vanhin tyttö oli yläasteella ja hän matematiikan tehtävä oli niin hankala, että Annen kanssa autoimme häntä kaksi tuntia. Yksi hemmetin tehtävä. Idea sinänsä oli simppeli, mutta se oli muokattu vaikeimman kautta. Siinä ei itseasiassa edes tarvittu matikan taitoja. En ymmärrä miksi puolikieliselle annetaan tuollainen kamala tehtävä. Kyseinen perhe oli ihana. He asustivat ränsistyneellä maahanmuuttajien alueella, mutta jotenkin siellä huokui sellainen yhteisöllisyys ja luottamus toisia kohtaan. Siinä mielessä kannatan tuollaista yhdelle alueelle asuttamista, että he selkeästi saavat tukea toisistaan. Perheen vanhemmat eivät puhu suomea ja oli hassu kun mentiin ovelle, isä luikki seinää myöten ulos kämpästä kun saavuimme. Kotona olivat vain lapset. Mutta hyvin me päästiin juttusille heidän kanssaan. Vanhemmat tulivat myöhemmin kotiin ja tarjosivat meille teetä joka oli melko jytyä tavaraa. Todella vahvaa. Kohteliaastihan me kuitenkin joimme sen.

Matkalla tähän perheeseen, meitä vastaan tuli meidän kv-opiskelijoita. En tosin tiedä olivatko meidän yksiköstä vai tekniikan puolelta. Noh, toinen heistä moikkasi ja tervehdin takaisin. Sekuntia myöhemmin kuului kilahdus ja tämä henkilö törmäsi liikennemerkkiin. Tytöt nauroivat, että on se ku näkee suomalaisen naisen ja heti törmää tolppaan. Harmittaa, kun en tunnistanut tätä tyyppiä. Mutta sillä oli takin kaulus peittämässä kasvoja alhaalta ja pipo ylhäältä. Yritäppä siinä sitten pimeässä tunnistaa niitä pelkistä silmistä. Tokihan minä hänet varmaan tunsin, koska olen onnistunut verkostoitumaan lähes jokaisen kv-opiskelijan kanssa niin meidän kuin muidenkin yksiköiden. Minusta se on oikein hauskaa.

Kävin eilen spinning/pumpissa ja tänään noin tunnin lenkillä ja tunnin salilla. Olen jaksanut melkoisen reippaasti käydä salilla. Tuloksia en tosin vielä nää. Aivan ku lihosin vaan. Ehkä lihaksia tulee, mutta rasvaa ei lähde pois. Lisää liikkumista!

Pitäisi muuten omaksua yhden kenialaisen pojan elämänasenne. Lähes aina kun häneltä kysyy miten hän voi, vastaukseksi saa "never been better" ja saa vielä kaupan päälle iloisen hymyn. Joskus hän vain tulee halaileen ja hänestä huokuu iloisuutta ja onnellisuutta. Ja se on melko harvinaista näiden meidänkin afrikkalaisten keskuudessa. Ei ole helppoa tulla neljäksi vuodeksi tänne kylmään ja pimeään. Mutta asenteella!

In the End

"En vaan ihan oikeesti ymmärrä. Se sano, ettei ikinä ois kiinnostunu siitä lumpusta. Ettei ikimaailmassa ois sen kanssa. Ja nyt, nyt nään ne lähtemässä. En voi tehdä mitään sen estämiseksi. Ainoa mitä teen, on itseni nolaaminen. Lumpun katsoessa kauempaa yritän saada Entistä tajuamaan kuinka pohjalla se on. Ainoa mitä se suustansa saa ulos, on se, että mitä se minua kiinnostaa. Vittu kun ei se tajua, että minä ilmeisestikin olen ainoa ihminen joka oikeasti välittää. Minun kanssa se aikoinaan suunnitteli tulevaisuutta ja sitä, kuinka haluaa lähtä täältä pienestä paikasta pois. Sen jälkeen, ku me ei enää olla oltu yhdessä, Entinen ei oo suunnitellu mitään. Se on saanu vakkaripaikan eikä sen tarvi enää tavotella mitään sen enempää. Minun aikana sillä sentään oli toivoa. Muistan kuinka se Entisensä aikana sano, että mikäpä tässä olessa ilman minkäänlaista huolta. Työt rullaa samoin kuin palkka. Mutta niin, palkka juoksee siitä ammatista mitä se ei todellisuudessa halua tehdä. Siitä ammatista, mitä se voi ilman koulua tehdä, mahdollisimman helposti."

Kirjotin tuon lauantaina baarin jälkeen. Sain taas täydellisen herätyksen siitä, minkälainen paska entinen on. Ei siinä oo enää mitään sellaista miksi minun kannattaisi sitä haluta. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Unohtaminen siis. Mutta nyt ihan oikeasti tuntuu, että tuo oli viimeinen paska mitä otan vastaan. Jotenkin tunnen itseni nyt paljon vahvemmaksi. Sitä paitsi Entinen on nyt SAASTUNUT kuten hänellekin sen ilmoitin tekstiviestillä. Jos on sellaisen lumpun kanssa, minä en enää voisi tikullakaan koskea. Kyseinen henkilö ällöttää minua sanoinkuvaamattoman paljon.

Ystäväni syntymäpäivät olivat oikein mukavat lukuunottamatta tuota ruokapaikan episodia. Juhlimme, tanssimme ja lauloimme. Kuka laittoi minut ja Annat laulamaan julkisessa karaokebaarissa Mambo no 5? Vahva usko omiin taitoihin selkeästi. Onneksi on ystävät. Niihin pystyn luottamaan myös silloin kun Entinen kohtelee kaltoin. Siitä tiedät, että ne on tosi ystäviä kun kävelevät sateessa useita kortteleita vain huutamaan lumpulle ja Entiselle asiat päin naamaa silloin kun minä en ole lähelläkään. Silloin kun ystävät suuttuvat enemmän kuin minä. Rakastan niitä. Niitä jotka lohduttavat, vievät pois pahasta tilanteesta, huutavat päin naamaa, aikovat lyödä nenän poskelle.

Kun saavuin kotiin, aioin olla mahdollisimman säälittävä. Kuuntelin nyyhkybiisejä koneelta ja itkin. Tein itselleni vielä tuplasti kamalamman olon kuin oli. Noh, minun ei annettu olla niin säälittävä. Sellaisella alhaisella hetkellä tuolistani katkeaa jalka, törmään seinään ja löydän itseni nauramassa lattialta. Luulin, että saisin olla säälittävä, mutta sitten joudunkin vain nauramaan epäonnisuuttani.

MUTTA! Nyt minulle pitäisi sanoa suoraan jos vielä haikailen Entisen perään. Sanoa suoraan miten asiat ovat. Sen ihmisen takia minun ei pidä enää itkeä, siinä ihmisessä ei ole enää mitään minulle. En saa soittaa hänelle enkä halua edes vaivautua puhumaan. Jos sellaiseen sorrun, tarvin jonkinlaisen saarnan siitä mitä ei saa tehdä. Listaan vielä kaikki erityisen huonot asiat Entisestä varalta. Luen tämän aina kun tulee heikko hetki.

- joi liikaa meidän aikana ja juo edelleen
- meni jonkun piian luokse yöksi kun me olimme yhdessä, antoi tämän piian haukkua minut ja haukkui samalla itsekin
- petti minua levillä jonkun lauran kanssa, leviltä saapumisen jälkeen soittelivat vielä toisillensa
- petti minua minun silloisen parhaan kaverin kanssa
- petti minua serkkuni kanssa
- petti minua toisen parhaan kaverini kanssa (tämän lumpun kanssa)
- VUODEN ajan piti minua varalla, soitti silloin kun hän halusi seksiä. Minun soittoihin hän ei ikinä vastannut
- lukuisia muita juttuja joita en edes jaksa alkaa miettimään.

Vihreää valoa

On ihanaa, kun tuoksuu pakkanen. Olen odottanut todella paljon talvea ja vaikka lunta ei vielä ole, fiilis on ihanan talvinen. On ihana herätä aamulla, katsoa ikkunasta ulos ja nähdä huurteiset peltikatot. Aurinkokin näyttää niin kauniilta pakkasella. Joulu kun vielä tulisi. Odotan sitä, että pääsen äitin ja Petrin tykö vain olemaan. Syömään äitin tekemiä jouluruokia. Vaikka inhoankin kaikkia muita, kuin rosollia ja herneitä. Pitäisi muuten tehdä kokeiluerä äidille ja Petrille ajatelluista joululahjoista. Heikon rahatilanteeni vuoksi en osta mitään kallista vaan ajattelin tehdä itse suklaakonvehteja.

Päivät ovat menneet todella nopeasti. Olen mukana maahanmuuttajien asukastupatoiminnassa, autan yhden maahanmuuttajaperheen lapsia läksyjen teossa joka toinen viikko, lisäksi perjantaina tapaan vapaaehtoistyön merkeissä uuden burmalaisen ystäväni. Lisäksi lupauduin sarjakuvakeskuksen tilinhoitajaksi. Hankin tällaisia sivutoimia koulun ohella. Tosin osa maahanmuuttajajutuista kuuluu koulunhommiin.

Tiistaina hengailin yhden pojan kanssa. Pidän hänestä ja tiedän hänenkin pitävän minusta, mutta siitä ei tule mitään. En osaa suhtautua hänen kanssa olemiseen mitenkään vakavasti. Eilen istuskelimme pari tuntia kantispaikassa ja sen jälkeen juttelimme vielä puoli tuntia siitä, mikä tämä meidän homma on. Inhoan yli kaiken sellaisia suhdekeskusteluita. Ei minusta ole niihin. Joko ollaan tai ei olla ja sillä selvä. Ja minun kantani on, että ei olla. Sitä paitsi tämä kyseinen henkilö lähtee tänään useaksi kuukaudeksi Helsinkiin, joten en edes näe häntä. Mikä helpotus.

Nyt vois lähtä kotiin, illalla bodycombat ja tietovisa. Tiistaina kävin pumpissa ja laitoin niin paljon painoja, että vieläkin tuntuu ja olin ihan poikki sen tunnin jälkeen. Vanhojenpäivämekko, here i come. Tai siis tavoitteenahan on helmikuussa mahtua tansseissa käyttämääni mekkoon. Siinä on työtä.