In the End

"En vaan ihan oikeesti ymmärrä. Se sano, ettei ikinä ois kiinnostunu siitä lumpusta. Ettei ikimaailmassa ois sen kanssa. Ja nyt, nyt nään ne lähtemässä. En voi tehdä mitään sen estämiseksi. Ainoa mitä teen, on itseni nolaaminen. Lumpun katsoessa kauempaa yritän saada Entistä tajuamaan kuinka pohjalla se on. Ainoa mitä se suustansa saa ulos, on se, että mitä se minua kiinnostaa. Vittu kun ei se tajua, että minä ilmeisestikin olen ainoa ihminen joka oikeasti välittää. Minun kanssa se aikoinaan suunnitteli tulevaisuutta ja sitä, kuinka haluaa lähtä täältä pienestä paikasta pois. Sen jälkeen, ku me ei enää olla oltu yhdessä, Entinen ei oo suunnitellu mitään. Se on saanu vakkaripaikan eikä sen tarvi enää tavotella mitään sen enempää. Minun aikana sillä sentään oli toivoa. Muistan kuinka se Entisensä aikana sano, että mikäpä tässä olessa ilman minkäänlaista huolta. Työt rullaa samoin kuin palkka. Mutta niin, palkka juoksee siitä ammatista mitä se ei todellisuudessa halua tehdä. Siitä ammatista, mitä se voi ilman koulua tehdä, mahdollisimman helposti."

Kirjotin tuon lauantaina baarin jälkeen. Sain taas täydellisen herätyksen siitä, minkälainen paska entinen on. Ei siinä oo enää mitään sellaista miksi minun kannattaisi sitä haluta. Mutta helpommin sanottu kuin tehty. Unohtaminen siis. Mutta nyt ihan oikeasti tuntuu, että tuo oli viimeinen paska mitä otan vastaan. Jotenkin tunnen itseni nyt paljon vahvemmaksi. Sitä paitsi Entinen on nyt SAASTUNUT kuten hänellekin sen ilmoitin tekstiviestillä. Jos on sellaisen lumpun kanssa, minä en enää voisi tikullakaan koskea. Kyseinen henkilö ällöttää minua sanoinkuvaamattoman paljon.

Ystäväni syntymäpäivät olivat oikein mukavat lukuunottamatta tuota ruokapaikan episodia. Juhlimme, tanssimme ja lauloimme. Kuka laittoi minut ja Annat laulamaan julkisessa karaokebaarissa Mambo no 5? Vahva usko omiin taitoihin selkeästi. Onneksi on ystävät. Niihin pystyn luottamaan myös silloin kun Entinen kohtelee kaltoin. Siitä tiedät, että ne on tosi ystäviä kun kävelevät sateessa useita kortteleita vain huutamaan lumpulle ja Entiselle asiat päin naamaa silloin kun minä en ole lähelläkään. Silloin kun ystävät suuttuvat enemmän kuin minä. Rakastan niitä. Niitä jotka lohduttavat, vievät pois pahasta tilanteesta, huutavat päin naamaa, aikovat lyödä nenän poskelle.

Kun saavuin kotiin, aioin olla mahdollisimman säälittävä. Kuuntelin nyyhkybiisejä koneelta ja itkin. Tein itselleni vielä tuplasti kamalamman olon kuin oli. Noh, minun ei annettu olla niin säälittävä. Sellaisella alhaisella hetkellä tuolistani katkeaa jalka, törmään seinään ja löydän itseni nauramassa lattialta. Luulin, että saisin olla säälittävä, mutta sitten joudunkin vain nauramaan epäonnisuuttani.

MUTTA! Nyt minulle pitäisi sanoa suoraan jos vielä haikailen Entisen perään. Sanoa suoraan miten asiat ovat. Sen ihmisen takia minun ei pidä enää itkeä, siinä ihmisessä ei ole enää mitään minulle. En saa soittaa hänelle enkä halua edes vaivautua puhumaan. Jos sellaiseen sorrun, tarvin jonkinlaisen saarnan siitä mitä ei saa tehdä. Listaan vielä kaikki erityisen huonot asiat Entisestä varalta. Luen tämän aina kun tulee heikko hetki.

- joi liikaa meidän aikana ja juo edelleen
- meni jonkun piian luokse yöksi kun me olimme yhdessä, antoi tämän piian haukkua minut ja haukkui samalla itsekin
- petti minua levillä jonkun lauran kanssa, leviltä saapumisen jälkeen soittelivat vielä toisillensa
- petti minua minun silloisen parhaan kaverin kanssa
- petti minua serkkuni kanssa
- petti minua toisen parhaan kaverini kanssa (tämän lumpun kanssa)
- VUODEN ajan piti minua varalla, soitti silloin kun hän halusi seksiä. Minun soittoihin hän ei ikinä vastannut
- lukuisia muita juttuja joita en edes jaksa alkaa miettimään.