Mile In These Shoes

Ihan ensimmäiseksi haluan päivitellä tätä miestä. Onko kukaan oikeasti tuon kokoinen? Olen silloin tällöin yllättänyt itseni katsomasta Urheilukanavalta Smackdownia ja näin siellä tuollaisen kummallisuuden. Noh, kaikessa kieroutuneisuudessaan löydän hänestä silti jotain kiehtovia ominaisuuksia. En vielä ole keksinyt, että mitkä ne ovat, mutta jotain siinä on. Suurimmaksi osaksi kyseinen The Great Khali ällöttää minua, mutta... Etsiskelin hänestä kuvia ja löysin useita inhimillisiäkin otoksia. Yläosattomissa kuvissa hän kuitenkin lähinnä vain etoo. Kaikkea sitä maailmaan syntyykin. Ja olen sitä mieltä, että kaikki tuollaiset tappelijat ovat jollakin tavalla mieleltään vikaisia. Minua ainakin pelottaisi olla heidän kanssaan tekemisissä, koska he vaikuttavat siltä kuin heillä saattaisi napsahtaa päässä ihan minä hetkenä hyvänsä.

Kävimme tänään auttelemassa burmalaisen perheen lapsia läksyissä. Vanhin tyttö oli yläasteella ja hän matematiikan tehtävä oli niin hankala, että Annen kanssa autoimme häntä kaksi tuntia. Yksi hemmetin tehtävä. Idea sinänsä oli simppeli, mutta se oli muokattu vaikeimman kautta. Siinä ei itseasiassa edes tarvittu matikan taitoja. En ymmärrä miksi puolikieliselle annetaan tuollainen kamala tehtävä. Kyseinen perhe oli ihana. He asustivat ränsistyneellä maahanmuuttajien alueella, mutta jotenkin siellä huokui sellainen yhteisöllisyys ja luottamus toisia kohtaan. Siinä mielessä kannatan tuollaista yhdelle alueelle asuttamista, että he selkeästi saavat tukea toisistaan. Perheen vanhemmat eivät puhu suomea ja oli hassu kun mentiin ovelle, isä luikki seinää myöten ulos kämpästä kun saavuimme. Kotona olivat vain lapset. Mutta hyvin me päästiin juttusille heidän kanssaan. Vanhemmat tulivat myöhemmin kotiin ja tarjosivat meille teetä joka oli melko jytyä tavaraa. Todella vahvaa. Kohteliaastihan me kuitenkin joimme sen.

Matkalla tähän perheeseen, meitä vastaan tuli meidän kv-opiskelijoita. En tosin tiedä olivatko meidän yksiköstä vai tekniikan puolelta. Noh, toinen heistä moikkasi ja tervehdin takaisin. Sekuntia myöhemmin kuului kilahdus ja tämä henkilö törmäsi liikennemerkkiin. Tytöt nauroivat, että on se ku näkee suomalaisen naisen ja heti törmää tolppaan. Harmittaa, kun en tunnistanut tätä tyyppiä. Mutta sillä oli takin kaulus peittämässä kasvoja alhaalta ja pipo ylhäältä. Yritäppä siinä sitten pimeässä tunnistaa niitä pelkistä silmistä. Tokihan minä hänet varmaan tunsin, koska olen onnistunut verkostoitumaan lähes jokaisen kv-opiskelijan kanssa niin meidän kuin muidenkin yksiköiden. Minusta se on oikein hauskaa.

Kävin eilen spinning/pumpissa ja tänään noin tunnin lenkillä ja tunnin salilla. Olen jaksanut melkoisen reippaasti käydä salilla. Tuloksia en tosin vielä nää. Aivan ku lihosin vaan. Ehkä lihaksia tulee, mutta rasvaa ei lähde pois. Lisää liikkumista!

Pitäisi muuten omaksua yhden kenialaisen pojan elämänasenne. Lähes aina kun häneltä kysyy miten hän voi, vastaukseksi saa "never been better" ja saa vielä kaupan päälle iloisen hymyn. Joskus hän vain tulee halaileen ja hänestä huokuu iloisuutta ja onnellisuutta. Ja se on melko harvinaista näiden meidänkin afrikkalaisten keskuudessa. Ei ole helppoa tulla neljäksi vuodeksi tänne kylmään ja pimeään. Mutta asenteella!