...

Vietin eilen täysin laiskottelupäivän. En edes raahautunut kouluun aamulla vaikka olen ollut jo liikaa pois katastrofipsykologian tunneilta. Aihe on todella mielenkiintoinen, mutta eilen olin aamulla niin väsynyt, etten millään saanut itseäni ylös. Tai sain, puoli kolmelta päivällä, sen jälkeen kun olin katsonut Sinkkuelämää-elokuvan. Ja siitä saakka olenkin kuunnellut Mairi Campbellin ja Dave Francisin Auld Lang Synea. Miten ihan kappale se onkaan. Jotenkin niin tunnelmallinen ja sopii minun tämän hetken fiiliksiin. Juuri kun odottelen hiljalleen tippuvia lumihiutaleita, jouluvaloja, lämmintä tunnelmaa ihmisten olohuoneissa, pakkasta ja joulukiireisiä ihmisiä. Joulu vain on niin ihanaa. Samalla se on haikeaa. Kuulostaa kliseiseltä, mutta silloin aina ajattelen kunpa kaikki olisivat yhtä onnellisia kuin minä. En tarkoita tällä sitä, että elämässäni olisi kaikki täydellisesti, mutta olen silti onnellinen. Minulla menee koulussa hyvin, minulla on mielekkäitä harrastuksia, hyviä ystäviä ja muutenkin kivoja ihmisiä ympärilläni. Tulevaisuus ei huoleta minua. Tosin huolehdin toistenkin tulevaisuuksista. Etenkin veljeni. On raskasta, kun jollakin läheisellä ei mene hyvin, etkä voi auttaa. Jokainen tekee itse päätöksensä oman elämänsä suhteen, mutta silti toivoisin, että minulla olisi mahdollisuuksia tehdä hänen eteensä jotain hyvää.