Rinnalleni en tarvi joukkojasi

Rauhallista alkutalvea on Perämeren rannikolla vietelty viimepäivät. Keskiviikkona kävin kirjastossa ja lainasin soittokirjojen ohella muutaman romaanin joita ajattelin vapaa-ajallani lukea. Tosin sellaista aikaa on todella vähän jos teen kaikki ne asiat, mitkä ennen joulua on tehtävä. Jos saan kaikki rästitehtävät valmiiksi, olen 17 opintopistettä lähempänä sosionomin ammattia.

Eilen eräällä ystävälläni oli tapaaminen Oulussa ja sain siinä samalla sitten kyydin. Laitoin Leenalle viestin josko hän haluaisi minun kanssani kahvitella ja sehän sopi. Kävimme ensin Picnicissä, jossa evästin itseäni juustopatongilla. Sieltä jatkoimme matkaa Biskettiin ja siellä rupattelimme leivosten ja glögin ääressä. Oli oikein mukavaa. Täällä päin ei tuollainen kahvilakulttuuri oikein kukoista, liekö johtuu kahviloiden mitättömästä määrästä, siitä, että ne vähäisetkin sulkevat ovensa kuudelta, vaiko siitä, että ihmisiä ei ole vai eivätkö he oikeasti jaksa raahautua ihmisten ilmoille omista koloistaan. Tämä paikka ahdistaa juuri siinä, että ihmiset eivät käy missään. Koko kaupunki on aivan autio. Olen jo monille ihmisille nauranut sitä, että lauantai-iltana tuijottelin keittiön ikkunastani pääkadulle ja ainoa ihminen jonka näin, oli Obelix. Siis Asterixista. Ei mitään tai ketään missään ja sitten pullero raitahousu astelee esiin. Siinä se tyytyväisenä tallusti menemään, tiedä sitten minne menossa. Mutta kaipaan ihmisiä!

Eilen boikotoin omasta mielestäni hyvin miehiä. En muista olenko maininnut halustani boikotoida miespuolisia henkilöitä, jotka eivät ole ystäviäni. Ystäviini ei siis lasketa säätöjä joiden kanssa en muissa merkeissä ole viettänyt aikaani. Eilen näin sen yhden Ihastuksen (nyt kyllä jo entinen) ja päätin olla tervehtimättä. Sitten hän kuitenkin suloisen hymyn kera moikkasi, joten minun oli vastattava. Siis ainoa sääntö tässä boikotissani on, että moikata saa, mutta vasta sitten kun minulle on moikattu. Noh, sitten tuli toinen ihminen josta hieman pidän. Hän virnuili minulle tapansa mukaan ja minä vain totisena katsoin häntä ja käänsin pään. Olen niin kyllästynyt heihin. Olen muutenkin alkanut suhtautua neutraalimmin kaikkiin miespuolisiin henkilöihin. En minä kaipaa heitä.

Eräs ystäväni oli käynyt psykologin juttusilla ja hän oli saanut oikein viisaita neuvoja sieltä. Esimerkiksi senkin, että et voi rakentaa elämääsi kenenkään toisen varaan. Se olet sinä itse, jonka varaan elämäsi täytyy rakentua. Yritän päästä siihen. Ja keskiviikkona ajattelin jopa, että miksi minä tähän ketään kaipaan, minulla on hyvä olla näin. Saan tehdä mitä haluan ja olla miten haluan. Se on helpottava olo. Ystävälläni oli treffit tänään ja olin vilpittömästi onnellinen hänen puolestaan, mutta itselleni en halua sitä tilannetta. En sano, että suhteet on yliarvostettuja, enkä ole mikään katkera sinkkuuden kannattaja, mutta näin asia tällä hetkellä on.

Tilasin 70e vaatteita. Olen himoinnut kyseisiä vaatekappaleita jo tovin ja kunhan ne ilmoitetaan postiin saapuneiksi, olen niin onnellinen. Ja minun tuurillani ne eivät ole hyviä. Ai niin ja mummu soitti. Aikoi antaa rahat talvitakkiin. Musta villakangastakki mitä olen jo pitkään halunnut!