When I Was Winning

Mikä ihana hidas aamu tänään on ollutkin. Olen jumittanut koneen edessä ja sitten tasaisin väliajoin painunut peiton alle sänkyyn. Nyt yritän tehdä molempia samaan aikaan, istun koneen edessä peittoon kietoutuneena. Kun ei kerran ole pakko tehdä mitään, en tee. Takaraivossa tosin hakkaa ajatus siivoamisesta sillä olen laistanut siitä koko viikon (kaksi viikkoa?). Toisaalta elämässä on paljon tärkeämpiäkin asioita, kuin siivoaminen. Aamun kruunasi se, että eilisestä oli jäänyt kolme palaa Fazerin vadelmajugurttisuklaata. Nyt suunnittelen siirtyväni olohuoneen puolelle katselemaan televisiota. Samalla lämmitän kaalilaatikkoa joka on herkkuruokaani. En oikein ymmärrä ihmisiä, jotka eivät pidä kaalista. Voisin syödä sitä missä muodossa vaan. Tosin hapankaalta en ole koskaan maistanut enkä ehkä ikinä uskallakaan.

Tänään olisi illalla pikkujoulut joihin tuskin jaksan raahautua. Jotenkin ei innosta yhtään. Tosin ilmainen viina ja ruoka kyllä aina houkuttelevat, mutta seura ei ehkä ole minulle sopivaa. Saa nähdä. Ja olen jo kauan odottanut selvää viikonloppua ja kun se ei täysin onnistu, pitäydyn selvissä perjantaissa. Tuo perjantai ei nyt ihan taivu.

Huomenna Salla ottaa mut kyytiin ja mennään På Gränseniin. En oo vielä kertaakaan käyny kyseisellä Rajalla ja odotan sitä aika innostuneesti. Tosin vieläkin vyötärölläni lepäävät makkarat eivät suostu katoamaan, joten vaatteita tuskin löytyy. Mutta aina voi yrittää!

Kudoin eilen valmiiksi pipon. Vihreän tupsupipon ja vaikka itse sanonkin, siitä tuli hieno. Tupsu tekee siitä sen näköisen, niin kuin se olisi ostettu kaupasta. Hyvä minä!

Mikä siinä on, että silloin kun pidät jostain ihmisestä, et näe häntä ja kaikki kaverisi tuntuvat näkevän häntä joka puolella. Sitten kun et enää ole hänestä kiinnostunut, näet häntä kaikkialla. Minulle tuntuu aina käyvän näin. Mutta ei minulla tämän kummempaa asiaa ollut. Paitsi että ai niin, eilen ajattelin erästä ihmistä ja ihmettelin miksei hän ole kertaakaan käynyt paikassa missä hänen hyvä ystävänsä aina on. Tämä oli samalla pienimuotoinen toive, että näkisin häntä. Illalla menin kantispaikkaan ja siellä hän oli! Juuri silloin, kun toivoinkin hänen olevan. Oli kuulemma nähnyt näyn, että haluan hänet sinne.