Edelleenkään netti ei toimi kotona. Syynä laskujen maksamattomuus. Olen saanut itseni melkoisiin vaikeuksiin laskujen kanssa. Sama tilanne oli viime vuonna. Silloin hain sosiaalista luototusta ja sainkin. Keräsin kaikki maksamattomat laskut siihen ja niistä koottiin sitten yksi velka jota makselen kaupungille. Nyt en sitä voi saada, itseasiassa yksi maksamattomista laskuista on juuri sosiaalisen luototuksen lyhennys. Onneksi niitä ei ole enää kuin pari kuukautta, on se 43 euroa opiskelijalle iso summa maksaa joka kuukausi. Sen lisäksi puhelinlaskut ja nettilaskut. Ehkäpä tämä vielä tästä. Kuluta rahasi nyt viisaasti.
Mitään muuta minulle ei oikeastaan kuulu. Kävin viime viikonloppuna kurssilla jossa sain valmiudet toimia vapaaehtoistyössä maahanmuuttajien kanssa. Toisaalta kädet ovat täynnä kv-opiskelijoiden kanssa puuhailusta, niin taitaa jäädä muut työt vähemmälle. Ryhdy mukaan ystävätoimintaan.
Itseasiassa puuhailut kv-opiskelijoiden kanssa ovat olleet sen suuntaisia, että lauantaina kävin yhden pojan tykönä ja päädyimme hieman suutelemaan, mutta ei mitään sen enempää. Hän on halunnut siitä lähtien innoissaan nähdä minua, mutta sanoin, että ollaan pelkästään ystäviä. On hankalaa, kun kulttuuriset erot johtavat siihen, että he kiirehtivät minun mielestäni ja haluavat heti, että seurustellaan. Minusta se on ahdistavaa. Älä anna Kv-opiskelijamiesten kuvitella liikoja, tai älä edes anna niille aihetta. Pysy heidän kanssaan ystävätasolla.
Odottelen tässä edelleen tuloksia testeistä. Aikani kuluksi olen maalaillut mieleeni kamalia uhkakuvia niin HIVistä, kuin hepatiiteistäkin. Toivottavasti pelkoni osoittuu aiheettomaksi. En edes usko minulla olevan mitään edellä mainituista. Silti minulla on taipumusta luulla pahinta. Monia asioita kun pohtii yksin päässä, on ihan varma, että itselle tapahtuu se kaikkein pahin. Milloin luulen minulla olevan syöpä, milloin olen raskaana. Että sellaista täällä. Lopeta turha hermoilu ja käytä kondomia.
Ärsyttää, kun kotona hengaillessa tulee paljon kirjoittamisen aihetta, mutta en jaksa sitten kuitenkaan mitään näppäillä kotona. Sitten kun pääsen koulun koneelle, pää on tyhjä. Maksa se nettilasku, että voit kotonakin surffailla.
Kävin tosiaan viime viikon ahkerasti salilla. Olin oikein tyytyväinen itseeni ja motivaatiooni kuntoilemisen suhteen. Nyt on sitten reisi ja jalkapöytä sen verran kipeänä, että ei puhettakaan salille menemisestä. Sievät housut saavat vieläkin odottaa laihtumista. Älä keksi tekosyitä, voit ihan hyvin käydä vaikka lenkillä jos pumppi tuntuu liian rankalta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti