Valehtelen, jos väitän, etten ole sinun, vain sua varten

"Mikä silloin meitä suojaa, kun tunteet häviää ja muistot vain jää?"

Olen tänään hieman pohtinut entistäni. Eilen näin hänet ja yritin ystävällisesti mennä juttelemaan hänelle, mutta se ei ollut sopivaa. En tiedä miksi Hän suuttui siitä niin paljon, että kaverinsa joutuivat pitämään kiinni, ettei tee mitään typerää. En ole nähnyt entistäni niin suuttuneena. En ole tehnyt hänelle mitään, emme ole edes puhuneet useaan kuukauteen. Mikä ihme nyt on pielessä? Etenkin, kun hänen minua edeltänyt tyttökaverinsa istui pöydässä sulassa sovussa entiseni kanssa. Miksi minun kanssani ei voi tehdä samaa? Aloin miettiä, että olenko minä todellakin niin kova paikka hänelle, ettemme pysty keskustelemaan normaalisti. Minusta olisi mukava kuulla, mitä entiselleni kuuluu, mutta jos tuloksena on kamala välikohtaus, voin jättää kyseisen asian suosiolla väliin.

Minusta on pelottavaa se, että ihminen, joka on ollut usean vuoden ajan minulle läheisin ja turvallisin ihminen, katoaakin elämästäni. Ihminen, jonka vuoksi olin valmis mihin vain. Jonkun pitäisi saada minut tajuamaan, että hän ei ole itkujeni arvoinen enää enkä minä ole se, joka käyttäytyy lapsellisesti vaan se on entiseni. Kaupunki on liian pieni meille molemmille. Vuoden jos jaksan odottaa, pääsen hänestä eroon (lopullisesti?). 3kk Portugalissa oli kuin unelma ja varsinkin kun puhelimeni oli varastettu, en voinut edes tuhoisimmassa kännissä lähettää mitään säälittäviä nyyhkyviestejä. Nyt olen taas samassa tilanteessa kuin ennen matkaa. Viime aikoina olen lähetellyt pelottavan paljon viestejä entiselleni ja erityisesti soitellut. Hän omana itsenään ei vastaa kumpaankaan. Ehkä hyvä niin. Mutta milloin minä tajuan, että meidän aika on ohi?

Eilen tuli rokkailtua punaviinit paidassa. Oli erittäin mukava ilta, tosin nolasin itseni typerillä tavoilla. Siihen on kuitenkin kai totuttu. Eniten hävettää minun Pepepepeppeepeerttu-hokemiset baarimikolle. Hän käski minun olla hiljaa, koska se oli raivostuttavaa. Toivottavasti tein sen. En voi olla varma, koska muistini ei pelaa.

Tein tänään raskaustestin. Aamupahoinvoinnit, kolmen kilon lihominen ja menkkojen poisjäänti olivat mielestäni tarpeeksi hyvät syyt turvautua testiin. Onneksi tulos oli negatiivinen ja aloin järkevästi ajatella asioita jolloin löysin kaikkiin edellämainittuihin syihin vaikuttavat tekijät. Mutta nyt voin turvallisin mielin odotella menkkoja, eiköhän ne tässä pikkuhiljaa ala.

Varasin tänään pitkästä aikaa BodyPumpin. Se tietää kamalaa rehkimistä ja tiistain liikkumattomuutta. Huomenna sen pitäisi siis alkaa, suunniteltu kuntokuuri. Hah, kuinka usein olen tämän todennut? Mutta aina voi yrittää. Tiistaina kampaaja ja lähtö äitin tykö Tuusulaan. Toivottavasti shoppailureissu Helsinkiin auttaa minua saamaan syksyn kivoimmat vaatteet. Harmillista vain, että olen paisunut todella muhevaksi eikä mikään vaate todennäköisesti mene päälle. Itku tulee aina sovituskopissa. Kiitos postimyynti, itkut itketään kotona peilin edessä. Oksensin tänään kaiken syödyn. Tunne, kun vatsalihaksiin sattuu ja korvat menee tukkoon, saa minut hyvälle tuulelle.