Meillä oli eilen "pikkujoulut" pienen kulttuuritiimin kesken. Ilta sujui ihan mukavissa merkeissä, mutta osa ihmisistä oli kuivin suin jonka vuoksi emme olleet yhdessä kauaa. Lähdimme juomaporukan kanssa Riston tykö ennen kuin suuntasimme baariin. Yhdentoista aikoihin juomat alkoivat loppua joten menimme kantispaikkaan. Oli ihmeellistä mennä sinne, kun bändi ei ollut vielä soittanut. Yleensä kuulemme viimeisen biisin ja sen jälkeen kaikki on ohi. Nyt olimme niin ajoissa liikkeellä, että jouduimme jopa odottelemaan bändiä. Istuskelimme ja juttelimme, paha kertoa mitään kun en hirveästi muista. Oli melkoiset nollauskännit.
Kantispaikka meni kiinni, joten suuntasimme ystäväni kanssa bilepaikkaan. Siellä kävimme tanssimassa ja kiertelemässä. Turkkilainen mies jaksoi piirittää minua koko sen ajan ja en tiedä miksi vaihdoin hänen kanssaan numeroita. Tänä aamuna mietin, että olisinpa antanut Entisen numeron ilkeilläkseni. Hän olisi saanut turkkilaiselta mieheltä yön pikkutunneilla viestejä "I like you". Tällainen numerovahinko olisi oikeasti voinut käydä, koska meillä on lähestulkoon samat numerot ja olen ennenkin ne sekoittanut. Bilepaikkakin meni kiinni, mutta ennen sitä kerkesin käydä karaokessa vetämässä vielä Teräsbetonin Metallisydän. Se biisi loppui kummasti kesken, wonder why :DD
Lähdettiin ystäväni ja jonkun kolmannen osapuolen kanssa (en muista kuka) hakemaan ruokaa. Puolet tutuista oli hakemassa samaisesta paikasta pitsaa ja kävin avautumassa tai he avautuivat minulle. Mutta ei se haitannut, oli hauskaa. Ystäväni oli bongannut erään kiinnostuksen kohteensa, Markon, jostakin ja halusi ehdottomasti lähteä hänen mukaansa. Ei kuitenkaan halunnut mennä sinne yksin, joten halusi minut mukaansa. Lähdin sillä ehdolla, että sain syödä pitsani yksin ja rauhassa ja saan myös nukkua yksin ja rauhassa. Kumpikaan ei toteutunut. Markon luona olikin sattumoisin eräs toinen poika T. Hengailimme hetken aikaa neljästään alakerrassa. Sen jälkeen siirryimme nukkumaan yläkertaan ja minun paikkani löytyi T:n vierestä. Tyyppi oli niin tyhmä, mutta hoiti hommansa silti loistavasti. Niin, harrastimme seksiä ja oli todella mukavaa. Seitsemän aikoihin uni tuli kuitenkin silmään ja laitoimme nukkumaan. Heräsin yhdeksän aikoihin ja yritin keksiä itselleni tekemistä. T oli antanut minulle jonkun ihmeellisen termopeiton tai jonku, olo oli ku grillissä. Se peitto oli niin lämmin. Olin lähettänyt illalla paljon viestejä kaikille, esim. Tomille ja Ihastukselle. Ihastukselle olin sanonut, että sulla on ruma pipo, älä käytä sitä enää. Vastasi siihen aamulla eikä ollut kovin mielissään. Tomille soittelin yöllä eikä hänkään ollut varmasti mielissään. Joskus asiat voisi hoitaa mallikkaasti, joskus ei.
Yhdeltätoista lähetin naapurihuoneeseen ystävälleni viestin, että lähdetään pois. Onneksi he raahautuivat jossakin vaiheessa ulos huoneesta ja menimme alakertaan viettämään aikaa. T heräsi myös ja tuli viereeni sohvalle. Hän oli minua kohtaan oikein mukava. Pelkään aamuja jos ei voi tietää millä mielellä toinen on. Nyt oli kivaa. Saimme kyydin kotiin ja nyt istun sitten tässä. Pitäisi lähteä shoppailemaan, mutta en kyllä tiedä millä rahalla. Sitä paitsi mulla on huono olo.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti