keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Mies joka ei hylkää

En ole saanut nukutuksi koko yönä. Mr. Groove soitti ja puhuimme puhelimessa melkein koko yön. Puhuimme liian vakavista asioista ja asioista, joista en haluaisi hänen kanssaan keskustella. Eräs asioista oli se, että harrastin hänen sängyssään seksiä toisen miehen kanssa. Hän kertoi tienneen sen jo tapahtumahetkellä. Ei sitten ollut kuitenkaan minulle sanonut mitään. Perjantain viileä käytöskään ei aluksi johtunut siitä, mutta nyt hän tunnusti, ettei tiennyt miten asiaan suhtautua. Oli yrittänyt olla ottamatta yhteyttä minuun, mutta ei onnistunut. Hän selitti kuinka tykkää minusta ja haluaisi minut itselleen. Sanoin, etten pysty siihen enkä voi myöskään luvata, etten olisi kenenkään muun kanssa. Mahdollista on, että en ole muitten kanssa, mutta varmuutta en voi antaa. Hän oletti minun pyytävän anteeksi tapahtunutta, mutta ei minulla oikeastaan käynyt edes mielessä pyytää anteeksi. Hän myös palasi tapahtuneeseen joka asian yhteydessä ja jaksoi muistuttaa kuinka pahalta se hänestä tuntuu. En osannut sanoa mitään. Asiat ovat menossa liian vakavaan suuntaan.

Mietin tänään aikani kuluksi, että kuinka monta seksikumppania on liikaa? Millä perusteella voi sanoa, että niitä on liikaa? Onko miesten ja naisten määrä tässä asiassa eri?

Itse olen harrastanut seksiä 21 ikävuoteen mennessä 15 eri ihmisen kanssa. Onko se paljon vai vähän? Tiedän ikäisiäni jotka ovat harrastaneet seksiä huomattavasti useamman kanssa, mutta myös huomattavasti vähemmän kanssa. On hassua, että saatan moittia jotakin tyttöä rumasti luntuksi kun hän on jonkun randomin kanssa lähtenyt baarista ja harrastanut seksiä vaikka saatan tehdä niin itsekin. Tosin harvemmin. Muut ihmiset ovat lunttuja käyttäytyessään samalla tavalla kuin minä, mutta itselleni sallin moisen.

Täysin turha päivitys, mutta mitä muuta voi odottaa kuudelta aamulla.

Ei kommentteja: