On melkein mahdoton kirjoittaa järkevää tekstiä elämästäni viime päivien ajalta. Keskiviikkona alkanut juhliminen on saanut vatsa- sekä naaman alueen lihakset kipeiksi nauramisesta ja kurkkuni kipeäksi laulamisesta. Hyvien ihmisten seurassa aika kulkee kuin siivillä. Paitsi sillon, kun pitäisi siirtyä jalan paikasta A paikkaan B. Silloin aika kulkee hitaasti ja jokainen askel saa huutamaan tuskasta.
Keskiviikkona tosiaan lähdin yllättäen juhlimaan ja hauskaa oli. Tanssittiin ja juotiin. Ilta kuitenkin päättyi minun ja Mr. Grooven tappeluun. Kaikki on nyt kuitenkin ok. En silti tiedä haluanko viettää aikaani ihmisen kanssa, joka saa minut sellaiseen olotilaan missä kävelin aamulla kuudelta kotiin.
Torstaina ihan mukavan bändin yllätyskeikka kantispaikassa.
Perjantaina Oulussa Qstock. Ei mitään lippuja sinne sisälle vaan juhliminen läheisessä puistossa lukuisten muiden ihmisten kanssa. On hieman hankala kertoa tapahtumista sillä join itseni todella humalaan enkä muista illasta juuri mitään. Alkuillasta näin ysiluokan seksikumppanini. En ole häntä juuri nähnytkään sen jälkeen, mutta ei ollut muuttunut amiksesta mihinkään. Onneksi en kiintynyt häneen. Pussailin erään Antin kanssa jota tulen syksyllä varmaan näkemään enemmän. Olisin voinut hengailla hänen kanssaan pitempäänkin, mutta jotain mystistä on tapahtunut, enkä häntä nähnyt. Kahden aikoihin olimme jo menossa ystäväni asunnolle. Jossain välissä olen pussaillut Jonin kanssa. Asiasta tekee hämmentävän se, että kukaan muu ei tiedä asiasta mitään paitsi Joni ja Jonin kaveri. En ymmärrä miten olen edes liikkunut yksin, koska olin ystävieni välittömässä läheisyydessä koko illan.
Lauantaina krapulassa marketeille ja mukaan tarttui jälleen vesipyssy. Ruokaa ja juomaa. Killerkaraokea ja tenavatähtiä. Neljän naisen riehakas ilta jätti jälkeensä todistusaineistoa ystäväni kameraan. Aamulla en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Osasimme kuitenkin lopettaa mölinän yhdentoista aikoihin ja päätimme kaupunkiin talsiessa pistäytyä baarissa/räkälässä nimeltä Heinäkenkä. Pistäytyminen vaihtui koko illan mittaiseksi karaokesessioksi. Lauloimme kaikki hitit, mitä voisi kuvitella. Lämmittelimme Lauri Tähkällä ja PMMP:llä, mutta kun vauhtiin päästiin, mukaan tulivat niin Taiska, Virve Rosti kuin Taikapeilikin. Oli melko laimeaa, mutta minun tulkitsema Sata Salamaa räjäytti potin. Olin hämmennyksissä, kun kaikki yhtyivät viimeiseen kertsiin, taputtivat käsiään ja tanssivat.
Olen aina halunnut, että minulle tarjotaan paukkuja kuten elokuvissa. Minulle tuodaan paukku ja tarjoilija osoittaa tiskin suuntaan: "Tuo mies tulla tarjosi sinulle tämän paukun." Näin minulle melkein kävi ja ensimmäistä kertaa. Sain rakkaudenpaukun. Miten somaa. Kaksi miestä tulivat samaan aikaan iskemään minua ja molemmat tokaisivat joutuneensa kilpailuun. Palkintona minä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti