lauantai 7. kesäkuuta 2008

Enjoy it now, it won't last

Tietokone on ollut epäkunnossa ja on vieläkin hieman.

Keskiviikkona kävin katsomassa ystäväni vastasyntynyttä vauvaa. Aina Assin näkeminen nykyään aiheuttaa minulle tunteen, että haluan perheen ja omakotitalon. Haluaisin niin kovasti vakiintua ja saada ympärilleni turvallisia ja rakastettavia ihmisiä.

Lähdin samaisena iltana kotipaikkakunnalleni tapaamaan ystäviäni. Menimme rantaan ja laitoimme sinne nuotion. Paistoimme makkaraa ja joimme viiniä. Paahdoimme myös vaahtokarkkeja. Oli kiva viettää aikaa tyttöjen kanssa vaikka muutama pikkujannu tulikin pilaamaan iltamme. Kävin myös heittämässä talviturkin! Olen ylpeä saavutuksestani. Mitä useampi vuosi minulle tulee, sitä myöhemmin käyn uimassa kesällä, jos käyn ollenkaan.

Nyt olen vain ollut. Olen uupunut siitä, että joudun huolehtimaan rakkaan mummoni asioista. Vaihdossa ollessani tajusin, että elämäni on niin kuluttavaa sen vuoksi, että joudun omien asioideni lisäksi miettimään ja stressaamaan muitten asioista. Vaihdossa sain olla yksin omien asioitteni kanssa kun en edes pitänyt juurikaan yhteyttä Suomeen. Nyt kaikki jatkaa samaa rataa kuin ennenkin ja joudun viikossa käymään useita kertoja mummolassa, tai ainakin kuuntelemaan hänen juttujaan päivästä toiseen. Joskus haluaisin vain sulkea puhelimen ja olla rauhassa, mutta hän huolestuu heti. Aivan kuin äidin holhouksesta vapauduttuani tilalle on tullut toinen. En tunne eläväni itsenäistä elämää. Siskollani asia ei ole näin, koska hänellä on miesystävä ja työpaikka. Minä ja veljeni olemme kuin yhteiskunnan hylkäämät syrjäytymisuhan alla elävät kaksoset. Meillä ei ole poika- tai tyttökaveria ja olemme enemmän tai vähemmän opiskelevia. Asiat ovat mummoni mielestä siis hunningolla. Onneksi elokuussa lähen Portugalin aurinkoon ainakin viikoksi jolloin saan taas unohtaa kaiken tämän ikävän täällä Suomessa.

Mr. Groove laittoi muuten keskiviikkona viestiä heti aamulla. Samoin hän laittoi yöllä ja soittikin. En ole mikään hyvä sanomaan hänelle asioita suoraan, koska olen onnellinen siitä, että joku miespuolinen henkilö jaksaa ja haluaa pitää minuun yhteyttä. Olen yleensä niin hyvä mokaamaan kaikki asiat. Nyt en ole, koska en ole kiinnostunut kyseisestä miehestä. Jos tykkään jostakin, minusta tulee yli-innokas ja pilaan suhteeni sillä. Been there, done that.

Huomaa, että kesä on tullut, lattiallani on tukkimiehentäi. Luulin, että kaupunki ja kerrostalo saavat tämän ongelman katoamaan, mutta turha luulo. En muuten onnistunut tällä viikolla kuntoilun ja muun suhteen. Mutta ensi viikko on toiveita pullollaan! Tämä viikonloppu on muutenkin tuhoontuomittu eräänlaisen tapahtuman vuoksi missä olen osallisena. Ilmaista ruokaa ja juomaa jota en voi vastustaa.

Olen myös ikävöinyt.

Ei kommentteja: