Sä olet huono mies, mulle maailman rakkain

Olen tietokoneeni päivitysyritysten yhteydessä pohtinut jälleen kerran elämääni. Mikä siinä on pielessä?

Ensimmäinen mieleen tuleva asia on tietenkin se, että eksyin jälleen lauantaina Entiseni tykö yöksi. Tiesin koko ajan, että niin ei saisi tapahtua, mutta annoin sen tapahtua siitä huolimatta. Minä otin yhteyttä Entiseen ensimmäisenä ja halusin koittaa, onko enää taikaa käsissä jotka selkääsi koskettaa... Ja siitä se sitten lähti. Ja olihan niissä, ainakin niin kauan kunnes humalatila alkoi hiipua. Onneksi olimme molemmat siinä vaiheessa jo unten mailla. Aamulla se olin minä joka jouduin lähtemään pois ja tuntemaan sen sekavan tunteen mikä tulee aina Entisen kanssa. Entisestä en ole sen jälkeen kuullut mitään. Minä tapani mukaan jaksan muutaman päivän vielä elätellä toiveita, että ne kännipuheet näkemisestä toteutuisivat, mutta joudun aina toteamaan kuinka turhaa se on. Vastausta en saa kuitenkaan.

Sunnuntaina jaksoin kuitenkin hyvien ystävieni voimalla olla pirteä koko päivän. Lisäksi Tapahtuman ihmiset olivat niin mukavaa väkeä, että heidän näkeminen ja lauantai-illan muisteleminen saivat minut väkisinkin hymyilemään. Tanssikarkelot rannassa olivat ikimuistoiset, meininki oli huumaavaa ja koko ilta niin onnistunut. Johtuiko se jälleen vain siitä, että sain tutustua uusiin ihmisiin? Tarvin sitä aina säännöllisin väliajoin ja se tuli jälleen todistetuksi. Olen kyltymätön uusiin ihmisiin tutustuja.

Sunnuntaina Tapahtuman jälkeen jatkoimme Tapahtuma-porukan kesken hieman syömään ja juomaan. Väsymys oli kadonnut muutaman boolilasillisen jälkeen, mutta jalat veivät kuitenkin kotiosoitteeseen. Karonkasta lähtiessä lupasimme olla mukana myös seuraavana vuonna ja se jos mikä sopii minulle. Kotiin päästyä nukahdin heti ja jatkoin sitä koko illan. En edes herännyt viestiin joka tuli Mr. Groovelta. Hän kyseli kuulumisia ja oli itse Rukalla. Minusta on kiva, että hän aina säännöllisin väliajoin muistaa minua, mutta harmi, ettei minun puoleltani tässä vain ole mitään.

Puhuin lauantaiyönä Etelän Ihastukseni kanssa. Voi miten kiva olikaan pitkästä aikaa kuulla hänestä. Olen luullut, että olen suututtanut hänet, mutta en ilmeisesti. "E, I think I really really need to kiss you". Ah, kyllä kultaseni, elokuussa sitten. Olen myös ajatellut pakenevani äitini tykö juhannuksen jälkeen. Pakenen omaa elämääni sinne. Hassua, että tunnen elämäni olevan kunnossa vasta sitten, kun pakenen kaikkein rakkaimpien ihmisten luota pois. Kun saan olla yksin tai pois sellaisten ihmisten seurasta, jotka ovat mukana elämässäni läheisesti. Kun olin vaihdossa, huomasin, että viihdyin siellä ihmisten seurassa, jotka eivät Suomessa ole osa arkipäivääni.

Päivärytmini on ihan sekaisin. En ole tänään saanut aikaiseksi mitään, koska olen vain katsonut telkkaria. Yöt valvon ja päivät vain makaan apaattisesti television ääressä. Nyt täytyisi vain keksiä itselle tekemistä. Syytän tätä paskaa kaupunkia. Syytän tätä siitä, että täällä ei ole mitään tekemistä. Hyviä juttuja järjestetään vain kerran tai kaksi vuodessa. Lisäksi joitakin tapahtumia rajoitetaan todella paljon. "Tämä on nuorisotapahtuma, tämä on vain lapsille, tänne ei saa tulla humalassa jne. jne.". Haluan tapahtumia, jotka ovat kaikelle kansalle kaikenlaisessa tilassa. Kiitos.

Olisin tänään ostanut alennuksesta kauan himoitsemaani selluliittirasvaa rullilla, mutta ostin myös sipsejä ja dippiä enkä kehdannut ostaa molempia samalla kerralla. Se olisi vaikuttanut niin epätoivoiselta. Ostaa nyt selluliitin tappajaa samalla kun ostan selluliitin pahinta aiheuttajaa. Mikä ristiriita. Sipsit veivät siis tänään voiton ja appelsiini-iho saa odottaa. Ei se oo niin yhden päivän päälle. Tai monen. Jaksoin kuitenkin sheivata itseni sileäksi ja rasvata itseni ruskettavalla kosteusvoiteella. Oloni on melkein hetkeä. Aina niinä hetkinä kun en vaivu äärimmäiseen itseinhoon.

"Everytime I touch myself I wish it's you"