Suunniteltu ongelma

Nyt sen sanon toista kertaa, minulla on bulimia. Sanoin sen ensimmäisenä entiselle poikaystävälleni, mutta hän ei välittänyt asiasta sen enempää.

Kaikki alkoi siitä, kun minulla jatkui pitkään oksentelukierre jonka syy selvisi vasta vuoden kärsittyäni. Mahahaava, helikobakteeri ja refluksitauti. Kahdesta edellisestä mitä ilmeisemminkin olen parantunut, mutta oksentelu on jäänyt. Joskus en tee sitä tahallani, mutta oksennan yleensä syötyäni. Saan tämän kuriin kun olen jossain vieraitten tykönä, mutta kotona teen sitä jatkuvasti. Sillä, etten tee sitä tahallani, tarkoitan niitä kertoja, kun olen syönyt jotain minkä vuoksi refluksitaudin sivuoireena oksennan oloni helpotukseksi. Mutta jäin koukkuun oksentamiseen, kun huomasin sen olevan keino välttää lihomista. Olen antanut itselleni luvan oksentaa, koska sehän voisi periaatteessa kuulua refluksitautiin. Ei tosin kovin normaalissa määrin. Olen kovinkin huono sanomaan itselleni ei kaikkien herkkujen edessä ja niitä on mukava syödä, kun tietää, että ne voi oksentaa kohta pois eikä rasva jää imeytymään kehooni. Siinä vaiheessa huomasin, että kyse ei enää ole pelkästä huonon olon oksentelusta, kun kävin tarkistamassa ruoansulatuskuviosta missä vaiheessa olisi järkevintä oksentaa ja milloin saan varmasti kaiken ulos.

Olen miettinyt, että tästä pitäisi kertoa jollekin, mutta sitten tajuan, etten haluakaan, koska ihmiset saattaisivat tehdä asialle jotain. Silloinhan en enää voisi oksentaa ja hallita painoani sillä keinoin. Kun menen äidin luokse, saatan syödä sipsiä ja valitella sen jälkeen huonoa oloani. Kerron joka kerta saman tarinan, kuinka rasvaisesta ja mausteisesta tulee minulle väistämättä paha olo ja minun täytyy oksentaa.

Toisaalta ihannoin tätä, että pystyn hallitsemaan elämääni ainakin jollakin keinoin. Kun pystyn oksentamaan syödyt ruoat pois, tuntuu kuin elämä olisi minun käsissäni ja minä päätän mitä minulle tapahtuu. Siitä tulee uskomattoman hyvä tunne. Ainoa asia, mitä tässä pelkään on hampaiden meneminen. Pelkään menettäväni ne ennen aikojaan, mutta edes se ei ole niin suuri pelko, että lopettaisin oksentelun. Leikkasin itselleni jääkaapin oveen kuvan Karolina Kurkovasta ja hänen kauniista jaloistaan. Ne olivat jotain uskomattoman sievää. En ikinä pääse sellaisiin mittoihin, mutta saapahan ainakin haaveilla.

Pitkästä aikaa nukuin sikeästi ja hyvin. Syy löytyi siitä, että näin ihanaa unta entisestä poikaystävästäni. Myönnettäköön, etten ole hänestä vielä päässyt yli. Aikaa on kulunut jo huomattavasti, mutta vaikeaa se silti on.